Verkkoviestinnän kehitys

Miten selaimesi oikeastaan keskustelee verkkosivuston kanssa? Aloitamme verkon perustasta, HTTP:stä, ja katsomme sitten, miksi sillä on vaikeuksia reaaliaikaisessa viestinnässä.

HTTP (HyperText Transfer Protocol) on sääntöjoukko, jonka avulla selaimet ja palvelimet ymmärtävät toisiaan — sitä käytetään aina, kun lataat URL-osoitteen tai napsautat linkkiä.

HTTP perustuu pyyntö–vastaus-malliin: asiakas tekee pyynnön ja palvelin vastaa. Viestintä kulkee vain yhteen suuntaan, ja sen aloittaa aina asiakas.

HTTP on tilaton: jokainen pyyntö–vastauspari on itsenäinen. Palvelin ei muista edellistä pyyntöäsi ilman ylimääräisiä mekanismeja, kuten evästeitä tai istuntoja.

Staattiselle sisällölle — artikkeleille, kuville ja tiedostoille — HTTP on tehokas ja luotettava. Pyydät sivun, saat sen ja yhteys suljetaan, kunnes pyydät jotakin uudelleen.

Sitten tulivat dynaamiset sisällöt: reaaliaikainen keskustelu, osakekurssit, moninpelit ja yhteismuokkauseditorit. Tässä tavallinen HTTP alkaa joutua koetukselle.

HTTP:n reaaliaikainen ongelma on se, että viestinnän aloittaa asiakas, joten palvelin ei voi lähettää päivityksiä oma-aloitteisesti. Kuvittele keskustelusovellus, jossa sinun on päivitettävä sivu uusien viestien näkemiseksi.

Aito reaaliaikaisuus edellyttää, että palvelin voi työntää tiedot heti niiden valmistuttua ilman erillistä pyyntöä. HTTP:tä ei suunniteltu palvelimen aloittamaan tiedonsiirtoon, joten sen jäljittely on tehotonta.

HTTP:n reaaliaikaiset rajoitukset: se on yksisuuntainen ja tilaton, jokainen pyyntö sisältää otsakkeiden aiheuttamaa lisäkuormaa, ja jatkuva kysely lisää uusien tietojen viivettä.

Kertaus: HTTP mahdollistaa verkon toiminnan tilattomalla pyyntö–vastaus-kierrolla. Se sopii hyvin staattiselle sisällölle, mutta heikosti palvelimen aloittamiin välittömiin päivityksiin. Reaaliaikaisuus vaatii enemmän.